Viljelijän haasteet

Maatalouden kriisin perussyyt. Uusia johtokuvia etsimässä. Henkilökohtainen suhde luontoon. Uusien sosiaalisten muotojen kehittäminen. Yhteistyö biodynaamisessa liikkeessä

Klett, Manfred

49 sivua

Lukijan näkökulma kirjasta

Pohdintoja biodynaamisen viljelyn haasteista                                                

Viljelijän haasteet on referaatti Manfred Klettin vuonna 1993 pitämistä esitelmistä Biodynaamisen yhdistyksen talviseminaarissa. Kirja on mielenkiintoinen ja käsittelee laajasti biodynaamisen viljelyn haasteita sekä tavanomaisen maatalouden ongelmia. Aikaa on kulunut 20 vuotta talviseminaarista, mutta seminaarin aiheet ovat edelleenkin ajankohtaisia.

Mielestäni luentosarjan tärkein ajatus on maatalouden ja maatilan ymmärtäminen toisenlaisena kokonaisuutena kuin tapana ansaita rahaa. ”Maataloudesta on tullut pelkkä ammatti rahan ansaitsemiseksi. Seurauksena on maatalouden täydellinen teollistuminen ja sen myötä tuhoutuminen.”, Manfred totetaakin tulevaisuuden uhkakuvista.

Maatilan ymmärtäminen yksilönä muuttaa radikaalisti omaa ajattelutapaamme perinteisestä maatilasta. Maatilan maa, kasvit, eläimet ja viljelijä ovat yhtä kokonaisuutta, jotka muodostavat jatkumon. Maanviljelijä viljelee maata, joka ruokkii viljelijän itsensä sekä tilan eläimet. Eläimet lannoittavat maata ja pitää sen ravinteikkana myös seuraavina vuosina. Viljelijän täytyy tehdä työnsä siten, että maa, kasvit ja eläimet pysyvät terveinä ja huolehtia vastuuntuntoisesti tekemisistään eli olla läsnä ja ymmärtää työnsä seuraamukset.

Nykyaikainen ajattelumalli on kuitenkin erilainen ja aiheuttaa paljon ongelmia. Maatalous ymmärretään voittoa tuottavaksi yritykseksi, joka johtaa maksimaalisen voiton tavoitteluun. Voittoa maksimoidaan kemiallisilla lannoitteilla ja kasvinsuojeluaineilla. Kemiallisten lannoitteiden tiedetään aiheuttavan muun muassa Itämeren ja järvien rehevöitymistä ja mantranomaisesti meille hoetaan, että näin sen on pakko olla. Ihmisten asenteet näitä ylimääräisiä ruuasta tulevia ainesosia kohtaan ovat pääasiassa huolettomia, vaikka tietoisuus niiden haitoista on kasvanut. Haittojen vaikutuksia vähätellään tai niistä ei välitetä ollenkaan, mutta kysymys kuuluukin onko se millään tavalla kestävää? Eikö jokaisen etu ole puhtaat vesistöt ja puhdas ruoka?

Jokainen ihminen kokee asiat omalla tavallaan ja usein omakohtaiset kokemukset ovat  eniten ”silmiä avartavia” esimerkiksi kun oma lapsi ei voi syödä tavanomaisesti viljeltyjä mansikoita saamatta allergisia reaktioita, mutta pystyykin syömään luomumansikoita ilman allergiaa voi äiti alkaa tekemään tietoisia valintoja ruuan suhteen. Hän saattaa myös alkaa kiinnittämään huomiota moniin muihinkin asioihin ja valitsemaan ns. puhtaampia vaihtoehtoja. Äidin etuhan on elää pitkään terveenä ja hän haluaa samaa myös jälkikasvulleen. Samanlainen ajatus koskee myös maatilaa, jolla tulisi kasvattaa puhdasta ravintorikasta ruokaa eläimille ja ihmisille kuormittamatta lähiympäristöä vuosisatojen ajan.

Manfred puhuu luennollaan ihmisen ja luonnon välisestä kuilusta. Tämä hokema ihmisen vieraantumisesta luonnosta ei ole uusi. Totta kai osa syynsä on kaupungistuminen ja se, että emme enää tuota omaa ruokaamme itse, mutta harva enää maaseudullakaan asuva tekee niin. Manfred sanookin: ”Me seisomme kuilun tällä puolen ja kehitämme mahtavia luonnontieteellisiä ajatuksia ja erilaisia tekniikoita. Niiden avulla saamme kuilun toisella puolen aikaan valtavia vaikutuksia.” Mieleeni tulee väistämättä GMO-soija ja sen tuntemattomat vaikutukset tulevaisuuteen.

Biodynaaminen viljely ei pelkästään tarjoa vaihtoehtoa tavanomaiseksi ymmärretylle maataloudelle vaan se tarjoaa myös uusien sosiaalisten muotojen kehittämisen. Manfred on itse työskennellyt tilalla, jonka hän on useiden muiden ihmisten kanssa yhdessä hankkinut Saksan valtiolta. Tilalla työskenteli erilaisia toisille aikaisemmin tuntemattomia ihmisiä yhteistyössä ilman ”johtajaa”. Tällainen tapa tehdä yhdessä töitä vaati uudenlaisen asennoitumisen ja suhtautumisen muihin ihmisiin. Hän kuvailee tilan toimintamekanismeja ja mahdollisuuksia seuraavasti: ”Biodynaaminen tila tarjoaa tällaiseen kokeiluun erinomaiset mahdollisuudet. Mistä muualta löytyy vastaava mahdollisuus uudistaa tilan sisäiset sosiaaliset yhteydet? Ei kuitenkaan riitä, että kokoonnutaan kerran viikossa yhteen ja keskustellaan kaikista asioista. Päivittäinen työ edellyttää joka-aamuista tapaamista, jolloin tehtävät käydään läpi. Olisi kammottavaa, jos jokainen lähtisi suoraan omiin töihinsä ilman yhteisymmärrystä.”

Jokainen joka on joskus ollut töissä esimerkiksi toimistossa tai konttorissa tietää millaista on aloittaa työt aamulla ilman yhteisymmärrystä kollegoiden, esimiehen tai johtoportaan kanssa, jopa oma sisäinen näkemys voi olla täysin ristiriitainen. Lisäksi työskentely ilman avointa keskusteluilmapiiriä on mielestäni yleisempää kuin, että sellainen olisi. Kun työpaikka on vain työpaikka ja työkaverit vain tuttuja, jotka ovat samassa paikassa ansaitsemassa rahaa voi työ tuntua merkityksettömältä. Tämän takia pidänkin biodynaamisen tilan sosiaalisen yhteisön luomista mahdollisuutena myös muualla kuin vaan maatiloilla. Toiselta näkökannalta kysyisin, kuinka moni on oikeasti tällaiseen työskentelyyn henkisesti valmis?

Biodynaaminen tila jonka sosiaalinen yhteisö on toimiva ja vahva toimisi hyvin myös kuntouttavana ympäristönä. Suomessa on tällä hetkellä paljon pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä nuoria. Maatilalla työskentely tuo ihmisen lähemmäs luontoa ja eläimiä, joilla on tutkimuksien mukaan mielialaa kohottavia vaikutuksia. Voisin kuvitella, että jo kolmen päivän työskentely viikossa vuoden ajan auttaisi ketä tahansa löytämään elämästään uusia näkökulmia. Palkintona olisi yliannostus raitista ilmaa ja hyvää ruokaa!

Tällainen toiminta on kuitenkin harvinaisen vaikeaa toteuttaa. Taustalla piilee valtio, joka on verotuksen, lakien ja maanomistuksen myötä tehnyt miltei mahdottomaksi ihmiselle aikaisemmin kuuluneen välttämättömän tavan viljellä. Maataloutta koskevat lait ja määräykset ovat niin yksilöityjä, että yhä harvempi haluaa maataloutta harjoittaa, vaikka Suomessa tyhjiä tiloja löytyisi aivan varmasti kaikille halukkaille. Lisäksi verotuksen takia maatalouden tulisi olla voittoa tuottava yritys tai muuten maatila ei kauan aikaa kannattaisi. Maanomistus on kuitenkin mielestäni kaikista isoin ongelma, koska maanomistaminen vaatii pääomaa. Jos köyhä opiskelija tai työtön haluaa alkaa viljelemään omaa ruokaansa niin koko projekti kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Olen samoilla linjoilla Manfredin kanssa siitä, että maata ei voi omistaa vaan maahan voi olla vain käyttöoikeus.

Viljelijän haasteet ovat paljon enemmän kuin kaupasta ruokansa ostava osaa ikinä kuvitella. Kuitenkin haasteet voivat myös kannustaa etsimään ratkaisuja. Vaikuttaa siltä, että näin ihmiset ovat  alkaneet tehdäkin muodostaessaan luomuruokapiirejä, vuokranneet maata ja maanviljelijöitä, vuokraavat viljelypalstoja kotiensa läheisyydestä, kasvattavat parvekkeilla salaatteja ja yrttejä ja osallistuvat maatilojen markkinoille. Toivon, että tulevaisuudessa ihmisille taataan  oikeus kasvattaa itse puhtaampaa ruokaa ja että tulevat biodynaamiset viljelijät ylittävät nämä haasteet ja antavat meille muille mahdollisuuden työskennellä tiloillaan myös jatkossa.

 

Anna Mononen, Hyvinkää 18.9.2013

Kirjoittaja on luonto- ja ympäristöalan opiskelija